Inkerikot

Inkerikot
Inkerikkojen lippu
Inkerikkojen lippu
Merkittävät asuinalueet
 Venäjä266[1]
 Ukraina812[2]
 Viro358[3]
 Valko-Venäjä8[4]
Kielet inkeroinen, venäjä
Uskonnot Ortodoksisuus
Sukulaiskansat itämerensuomalaiset kansat

Inkerikot tai inkeroiset ovat Inkerin alkuperäistä itämerensuomalaista väestöä. Inkerikkojen historiallinen enemmistöuskonto on ortodoksisuus kun taas Suomesta aikanaan Inkeriin siirtyneistä inkeriläisistä on valtaosa luterilaisia. Neljään päämurteeseen jakautuvan inkeroisen kielen puhujien lukumäärä lasketaan nykyisin sadoissa. Määrä on vähentynyt ratkaisevasti viimeisen vuosisadan aikana. Murteista kaksi on vielä eläviä, eli Soikkolan ja Ala-Laukaan murteet, ja kaksi niistä on jo sammunut eli Ylä-Laukaan ja Hevaan murteet.[5]

Puhtaimpia inkeroisalueita olivat Inkerissä Laukaansuu, Kaprio, Soikkola ja Hevaa Suomenlahden rannalla ja Lempaala Pohjois-Inkerissä sekä muutamat kylät entisellä Suomen puoleisella Karjalankannaksella Raudussa ja Metsäpirtissä. Etelä-Inkerissä sijaitsi vielä niin sanottu Ylä-Laukaan inkeroisalue Ortesjoen varrella.

Inkerikkoja ei pidä sekoittaa inkeriläisiin eli inkerinsuomalaisiin, jotka ovat alueelle Ruotsin vallan aikaan siirrettyjen ja muuttaneiden savolaisten ja länsikarjalaisten kuten jääskeläisten, lappeelaisten ja äyräpääläisten jälkeläisiä.

  1. Национальный состав населения Российской Федерации Venäjän vuoden 2010 väestönlaskenta. Arkistoitu 4.12.2013. Viitattu 27.11.2012. (venäjäksi)
  2. Ukrainan väestönlaskenta 2001
  3. Viron väestönlaskenta 2000
  4. Valko-Venäjän väestönlaskenta 1999 (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. Inkeroinen Sukukansojen ystävät ry. Viitattu 22.6.2016.

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search